Mangojuustokakku.

Viikonloppuna lupauduin isännälle tekemään juustokakkua. Kokeilemisen arvoiseksi reseptiksi löysin mangojuustokakun reseptin ja täytyy kyllä sanoa, että oli ehkä parhainta juustokakkua mitä olen koskaan tehnyt. Tai syönyt :)

kuvia 025

Mies haluaa usein, että teen hänelle juustokakun, mutta ottaa siitä vain yhden palan ja loppu jää minun tuhottavaksi. No ei jäänyt tällä kertaa! Muutaman lusikallisen sain maistaa ja loppu upposi viimeistä murua myöten karvaisemman osapuolen napaan :D

Ainekset:

  • 200g digestive-keksejä
  • 75g voita
  • 4 liivatelehteä
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 rkl kiehuvaa vettä
  • 1,5 dl sokeria
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 2,5 rkl sitruunamehua
  • 3 dl kuohukermaa
  • 2 dl mangososetta (esim. Piltti)
  • 2 liivatelehteä
  • 2 rkl kiehuvaa vettä

Murenna keksit hienoksi muruksi ja lisää sulatettu rasva joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. Vuoraa n. 24cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti.

Laita liivatelehdet (4 kpl) likoamaan kylmään veteen. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata liivatteet kiehuvaan veteen. Lisää liivate tuorejuuston joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto mukaan varovasti käännelleen  tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

kuvia 010kuvia 011

Laita liivatteet kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kuumenna 2 rkl vettä ja sulata liivatteet kiehuvaan veteen. Lisää liivateseos mangososeen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle ja anna hyytyä vähintään puoli tuntia.

kuvia 022kuvia 023

Pyöräytä veitsellä kakun ympäri, että reuna irtoaa kauniisti ja irrota vuoka.

kuvia 024

Nauti hyvässä seurassa :)

Alkuperäinen ohje täällä.

Ps. Huomenna treenijuttuja!

3 thoughts on “Mangojuustokakku.

  1. mikaela

    tämä on SE KAKKU jota mun mummoni on tehnyt meille lapsena! Siinä tuorenjuuston seassa ja/tai tilalla oli käytetty piimää, joka tuo vähän raikkautta tuohon… mmm niin hyvää!

    Reply
    1. Jonna Post author

      Pimää! Miten nerokasta, se muuten sopii tuohon varmasti :) Pitänee joskus testata…

      Reply
      1. mikaela

        Testaa ihmeessä, ihastut varmasti! Iteki pitää saada tämä tehtyä ASAP, niin kovat himotukset siitä lähtien kun tän postauksen näin :D

        Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>